Satuin käymään muutamalla kirpputorilla kesän aikana. Toivon tietenkin aina löytäväni jotain mielenkiintoista peliroinaa tai jopa potentiaalisia harvinaisuuksia. Tietenkään mitään mielenkiintoista ei juuri koskaan tule vastaan, mutta tällä kertaa törmäsin varsinaisiin helmiin.
60 euron hinta 3DS XL -konsolista oli mielestäni jokseenkin kohtuullinen.
Laite oli hyvässä kunnossa ja molemmat näytöt olivat naarmuttomat.
Nykyään kirpputorien tavara tuntuu ylihinnoitellulta (tai ehkä se on aina ollut sitä) varsinkin mitä tulee peleihin ja konsoleihin. Tavaraa myydään keräilyharvinaisuuksina ja saattaapa esimerkiksi jostain pöydästä löytää PC-pelejä, joiden Steam latauskoodit on jo käytetty. Kuitenkin satuin löytämään Nintendon 3DS XL konsolin 60 euron hinnalla. Laatikkoa ei laiteeseen ollut, ainoastaan konsoli itse ja latauspiuha (Ever Oasis ei kuulunut diiliin vaan se oli minulla arvosteltavana pelinä muutama kuukausi sitten). Ei ehkä halvin löytö, mutta ei mielestäni käsittämättömän ylihintainenkaan. Vai oliko?
Tämä huikea paita löytyi kammottavan vaateröykkiön alta. Kaikki tehdään Kiinassa paremmin. Jopa Pokemonit.
Shiny Charmander!?
Säästin parhaan viimeiseksi. Tällaiseen harvinaisuuteen törmää vain kerran elämänsä aikana. Harmi että patterit ovat hiukan heikonlaiset. Melkein aitoa Nintendo laatua.
Tällaista häkkyrää kaupiteltiin aitona Game Boy -käsikonsolina
ja vielä erityisesti keräilijöille suunnattuna löytönä.
Kesä kului yllättävän nopeasti ja blogin päivittäminen jäi meidän molempien osalta vähäiseksi. Varapelin Instagram tili puolestaan (@varapeli) on ollut hyvin aktiivinen (vink vink). Tajusin myös että en ole juurikaan kirjoittanut itsestäni mitään tähän blogiin. Emilian pohdintoja suhteestaan lautapelaamiseen ja Magic-korttipeliin voit lukea täältä Pahvia, noppia ja paperinpaloja - lautapelit ja minä.
Pelaaminen on minulle eskapismia
Noin 10-vuotiaana selailin sellaista lelukuvasto-lehti-mainosta, jollaista jokainen on varmasti lapsena, tai miksei myöhemminkin, präläillyt. Pokemon huuma oli edelleen käynnissä ja olin erittäin kateellinen kavereilleni jotka omistivat oikeita Pokemon -pelejä ja pelasivat niitä hienoilla taustavalottomilla käsikonsoleillaan. Niinpä kuvastoa selaillessani huomasin mainoksen Game Boy Colorista. Yritin kauniisti pyytää sitä joululahjaksi vanhemmiltani, mutta heidän mielestään se oli vain aivan liian kallis lelu.
Advance ja Teneriffan matkalta ostettu piraatti Saphire. Se aiheutti elämäni ensimmäisen vakavan trauman, sillä sen huono patteri tyhjeni ennen aikojaan. Kaikki vaivalla kasvattamani taskuhirviöt katosivat vuotavan patterin myötä bittiavaruuteen.
Kuitenkin ennen joulua isä tuli luokseni ja kertoi, että nyt lähdetään ostamaan minulle Game Boy. Matkasimme Kokkolaan ja ostimme sieltä, ei vain Game Boy Coloria, vaan Game Boy Advancen. Ensimmäinen pelini sille oli Mario Cart ja sen jälkeen Pokemon Yellow, Pokemon Gold ja piraatti versio Pokemon Saphiresta. Koskaan eivät matkat mummolaan olleet kuluneet niin nopeasti kuin ikioman Advancen kanssa. Vaikka nykyään nautinkin PC:n tai kotikonsolin ääressä pelaamisesta, on silti lapsensydämessäni aivan erityinen paikka käsikonsoleille. 3DS -konsolia voi kantaa mukanaan melkein missä tahansa ja Vita tarjoaa mahdollisuuden paeta todellisuutta muutamaksi hetkeksi junamatkan aikana.
Kuvaamataidetta ja pelejä
Opiskelen tälläkin hetkellä Lapin yliopistossa kuvataideksavatusta. Nykyään asun Oulussa ja kirjoittelen täältä käsin graduani valmiiksi. Kun asuin vielä Rovaniemellä pelasimme säännöllisesti lauta- ja korttipelejä. Erityisesti Android: Netrunner oli kovan peluutuksen kohteena. Karkasimme aina öljymaalauksen tai estetiikan luennoilta kahvihuoneeseen pelaamaan muutan erän korttia, hörppimään sumppia ja samalla oli hyvä jutella kuulumisia.
Mukaelma yliopiston taukotilan kahvinkeittimestä.
Netrunner on erinomainen Fantasy Flight Gamesin tekemäLiving Cardgame, eli korttipeli johon ilmestyy säännöllisin väliajoin lisää kortteja (kuitenkaan Magicin kaltaista sattumanvaraista boosteri sekoilua ei ole). Peliä pelataan epäsymmetrisesti. Toinen pelaajista pelaa jättiläismäisellä tulevaisuuden mega-corporaatiolla ja toinen kunnianhimoisella hakkerilla, joka yrittää varastaa yrityksen salaisuudet itselleen.
Hakkeri on ottanut yhden aivo-vahingon.
Tyylikäs rasia Netrunnerin nappuloille.
Netrunnerin kortit ovat iloisen värikkäitä.
Magic: The Gathering saapui elämääni vasta myöhemmin. Ostimme yhdessä Emilian kanssa ensimmäiset (onneksi näitä ei enää ole) Intro Deckit. Nykyään käymme yhdessä Oulun Fantasiapeleissä pelaamassa ko. peliä ja myös muita lautapelejä. Olen jopa osallistunut muutamaan Prerelease tapahtumaan (Hour of Devastation ja Ixalan). Ensimmäisellä kerralla onnistuin jopa voittamaan viidestä pelistä kolme!
Taikuri oli itsekkin hämmentynyt menestyksestään.
V2.fi
Tämän vuoden maaliskuussa aloin kirjoittamaan peliarvosteluja V2.fi verkkojulkaisuun. Tätä kirjoittaessani olen kirjoittanut yhteensä noin 20 arvostelua. Tällä hetkellä arvostelua odottaa läjä 3DS -pelejä kuten mm. Yo-Kai Watch 2: Psychic Specters ja Fire Emblem: Warriors. He lähettävät käytännössä viikoittain pelejä arvosteltavaksi. Linkit kirjoittamiini teksteihin löydät yläpalkista.
Kehittäjä: Atlus Julkaisija: NIS America Genre: JRPG
Kun ostin PS Vitan pari kuukautta sitten (hetken
mielijohteesta), aloin tutkia mitä hyviä pelejä laitteelle on valmistettu. Konsolille
julkaistaan harmillisen vähän pelejä enään vuonna 2017, vain Japanissa
uusista peleistä tehdään säännönmukaisesti versio myös kyseiselle
käsikonsolille. Persona 4 Golden on julkaistu Euroopassa Vitalle vuonna 2013. Löysin pelin PS Storen kevät –alesta viiden kultataalerin hinnalla. Tässä nopeat fiilikset teoksesta.
Koulua, töitä, kavereita ja telkkuja
Persona sarja ei ollut minulle millään tavalla tuttu ja
pelin animehenkinen ulkonäköratkaisu herätti epäilyksiä. Järkytykseni olikin
suuri, kun tajusin pelin etenevän koulua käymällä. Opinahjossa tulee menestyä,
vapaa-ajalla pitää painaa duunia ja kaverisuhteita tulisi vaalia parhaansa
mukaan. Mutta tietenkin kun kyseessä on korkeamman luokan animehäröilyä, pitää
pelaajan kaiken tämän ohella selvittää mystisiä murhia rinnakkaismaailmassa. Ja
tämä maailma sijaitsee televiisioissa. Jep jep.
Persona 4 alkaa siitä, kun pelaajan
ohjastama kaupunkilaispoju sensei-chan saapuu pieneen
maalaiskylään.Vaikka paikka vaikuttaa aluksi idylliseltä, selviääkin
että kaikenlaista salakähmäistä on meneillään. Pian alkaa ihmisiä
löytymään vähemmän elävinä mm. puhelinpylväistä roikkumasta. Tietenkään
paikallisiin poliiseihin ei voi luottaa, vaan pääpoju kavereineen alkaa
tutkimaan tapausta, johon televisiomaailma, varjo-olennot,
henkilökohtaiset personat ja iso nalle liittyvät.
Persona 4 Golden ilahduttaa kerronnallaan ja
omakohtaisuudella. Pelaajalle tulee olo itsenäisyydestä, hän kun saa itse
päättää mitä ja milloin mitäkin tehdään. Muut pelin hahmot ovat ihastuttavan
persoonallisia ja on uskomatonta miten hyvin pelin lokalisaatio on toiminut.
Ääninäyttely on äärimmäisen taidokasta ja pyrin välttelemään kaikenlaista
dialogin kelausta mahdollisimmaan paljon.
Sisäinen animepoikani heräsi
Pelin aluksi ärsyttävältä vaikuttanut taide
osoittautuikin eläväksi ja juuri oikealla tavalla ylilöydyksi. Kaikki on
värikästä, överiä ja energistä. Persona 4 yhdistelee loistavalla tavalla
visuaalisen ja tarinallisen elämyksen erinomaiseen äänimaailmaan. Musiikit ovat
juuri oikeanlaisia poppirenkutuksia, jotka sopivat pelin maailmaan kuin
animenyrkki taikaninjan otsaan.
Ainoa selkeä heikkous pelissä on taistelemisen ja
luolastojen saralla. Muuten dynaaminen pelikokemus kärsii puuduttavan pitkistä
telkkumaailma -sessioista. Jos hahmoista haluaa kehittää ultimaattisia tuhokoneita, on päivät optimoitava niin että aikaa jää pienempien mörköjen mukiloimiseen. Jrpg pelien henkeen Persona 4 pitääkin sisällään grindaamisen makua. Tämä ei varmaan haittaa kaikkia potentiaalisia
pelaajia ja onkin hyvä, että pelin vaikeusaste on alussa säädettävissä.
Persona 4 Golden on erinomainen peli. Haluaisin löytää
jotain suurta valitettavaa tai moitittava pelistä, mutta kyseinen tekelä on
hyvin tyylipuhdas suoritus. Olen kiintynyt pelin hahmoihin ja sen mailmaan.
Mielestäni ei ole liioiteltua sanoa, että jo tämä peli itsessään oikeuttaa PS
Vitan hankkimisen.
Selailin taas tässä taannoin torin ilmoituksia, kun silmiini sattui kympillä myynnissä ollut PSP. Myyjä Kyllä varoitteli, ettei laitteen UMD lukija kuulemma toiminut. Eipä tuo minua haitannut, digitaalisessa muodossa laitteella pelejä kuitenkin pelattaisiin.
Keskimmäinen laite on ko. PSP e1000
Ideana oli modata mokoma vekotin ja antaa se kaverilleni lahjaksi. Hän kun oli saanut tehtyä sen mistä itse vasta tässä vaiheessa uneksin, eli saanut gradunsa valmiiksi. Kun taskukonsoli lopulta saapui postin hellästi heittelemänä perille, yllätyin laitteen hyvästä kunnosta. Näytössä oli vain muutama naarmu, mutta muuten (rikkinäistä UMD asemaa laskematta) PSP toimi moitteettomasti. Myyjä lähetti jopa minigrip pussissa kaikki lukijasta irronneet palaset ja muuta sälää. Paketti oli myös tarpeettoman tasokas kymmen euron ostokselle, vaikka enpä tietenkään tästä valita.
Syy siihen miksi tästä ostoksesta nyt teille kirjoitan löytyi kuitenkin laitteen syövereistä. Muistikortti oli nähkääs täysin tyhjä. Tai ainakin melkein. Kortilta löytyi yksi tiedosto:
Kirjoitin
tässä taannoin siitä kuinka ostin käytetyn PS Vitan. Laite oli ottanut melko
raskasta damagea, mutta pahempaa olikin luvassa. Tänään kun aloin tutkimaan
neljää laitteen mukana tullutta peliä minua odottikin riemastuttava yllätys. Ensinnäkin
Uncharted: Golden Abyksen selkämys
oli haljennut. Noh, eipä kai se nyt niin hirveää ole.
Halkihan se oli
Call of
Duty Black Ops: Declassified kuitenkin kiinnitti eritoten huomiota. Sen
pinta oli kauttaaltaan muhkurainen ja naarmuilla. Koteloon oli selvästi päässyt
joskus vettä. Ja yllätys yllätys, peli olikin kauttaaltaan homeessa. Hip hip
hurraa. Voittaja löytyi.
COD oli ottanut epäilyttävää vahinkoa
Ja mitä mustinta hometta sieltä löytyikään
Tähän
päivään asti nämä pelit ovat olleet tarjolla konsolikirppiksellä vaihtoa
vastaan ja vedän ne välittömästi pois tarjolta pahoitteluiden kera. Pitäisi
tutkia nämä löydöt tarkemmin.
Minulle tärkeimpien pelien valitseminen ei ole helppo tehtävä. Millä kriteereillä pelit
valitsen? Onko tärkeintä tekninen toimivuus, hyvä juoni vai nostalginen arvon?
Päätin
lähteä liikkeelle fiiliksestä. Nämä ovat ne pelit joista minulle tulee kaikkein hykerryttävin olo ja niihin liittyy tärkeitä muistoja. Kyseessä ei siis missään nimessä ole "Top 10 parasta peliä,"
vaan nyt suuri arvo on pelien sisältämällä nostalgian määrällä. Aika on varmasti kullannut muistoja.
Sääntönä on yksi peli per. pelisarja.
10. Dota 2
Tämä
huume pelien joukossa oli pakko laittaa tälle listalle. Mitään muuta
virtuaalista viihdykettä en ole pelannut näin paljon ja näin vihaisesti.
Itsessään suunnattoman monimuotoisen ja sisältörikkaan pelin kuitenkin pilaa kammottava
yhteisö. Suolaa. Niin paljon suolaa.
9. 5 Days a Stranger
Yhden
miehen peliprojekti, joka on myös poikinut useita jatko-osia. Parasta
point-and-click kauhua mitä olen lapsosena pelannut.
8. Medieval II Total War
Minulla
on aina ollut pakkomielle maailmanvaltauksesta. Medieval II tarjoaa erinomaisen
ja strategisen sotasimulaation synkimmän keskiajan melskeessä.
7. Kingdom Hearts
Mitä
tähän voi sanoa. Ensimmäinen PS2 peli jonka pelasin läpi. Vaikka moni varmaan
sanookin: "KH2 on parempi sinä tietämätön," on minulle aina ollut
tämä ensimmäinen osa kaikkein tärkein.
6. Pokemon Yellow
Pokemon
Yellow ei ole millään mittarilla sarjansa paras peli. Uudemmat taskumonsterien
seikkailut ovat sisällöltään ja mekaniikaltaan syvempiä, mutta Yellow oli
minulle uskomaton kokemus. Se oli käytännössä ainoa peli mitä vanhalla
GameBoyllani pelasin. Harmillisesti pelin ikäloppu patteri on ehtyessään
kadottanut 100.lvl Charizardini.
5. Fire Emblem: Awakening
Ensimmäinen
ja ainoa Fire Emblem kokemukseni. Hiottu ja syvä kokemus, jossa pelaaja painii
kokoaikaisen uhan tunteen vallassa, sillä kuolleet hahmot pysyvät
kuolleena. Tämä on myös yksi ensimmäisistä omistamistani 3DS peleistä.
4. Tales from the Borderlands
Tarina. Hahmot. Huumori. Vaikka moni
ei pidä Telltale Gamesin pelejä edes varsinaisina peleinä, on minusta vain
hienoa miten jotkut uskaltavat koetella pelaamisen rajoja.
3. Mass Effect 2
Timanttinen
kokemus kaikilla saroilla. Hyvin rytmitetty peli loistavassa maailmassa ja
loistavien hahmojen saattamana. Harvaa peliä olen pelannut niin intensiivisesti kuin Mass Effect kakkosta. Pelin loppu on myös itsessään uskomaton elämys.
2. Metall Gear 4: Guns of the Patriots
Nyt varmasti moni
suuttuu. Vaikka rakastan täydestä sydämmestäni Snake Eatteria, rakastan vielä enemmän
Guns of the Patriotsia. Se on överi juuri sillä tavalla kuin MGS pelien
kuuluukin olla ja se solmii eeppisen tarinan eeppisellä tavalla yhteen. "BROTHEEEEEEEEEEER!
It's been too long!"
Peliin liittyy myös muitakin hyviä muistoja. Pelasin Guns of Patriotsin ensimmäistä kertaa läpi serkkuni kanssa joulun aikaan. Hän oli saanut pelin lahjaksi, emmekä malttaneet lopettaa pelaamista ennen kuin koko peli oli pelattu läpi.
1. Final Fantasy IX
On
vain yksi peli joka saa jo pelkillä musiikeillaan kylmät väreet aikaiseksi.
Olin noin 10 vuotias kun pelasin FF IX:n läpi, enkä varmastikkaan ymmärtänyt
kuin puolen kaikesta mitä oli meneillään. Tästä huolimatta pelin maailma onnistui lumoamaan kutkuttavalla tarinalla ja tunnelmallaan. Kun en pelannut FF IX:ää olin pihalla leikkimässä sen hahmoja kavereiden kanssa. Tämä peli on lapsuuteni.
