tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kauneus on katsojan silmässä - Ihanimmat Magic-kuvitukset osa 1

Magic the Gatheringissä korttien kuvitukset ja flavor-tekstit ovat aina olleet minulle iso osa pelin viehätystä. Niinpä tarkoitukseni oli kirjoittaa postaus lempikuvituksistani ja suosikkikuvittajistani, mutta sepä venyi kuvineen niin mahdottoman pitkäksi, että jouduin jakamaan sen kahtia. ": D Esittelen siis ensin yksittäisiä suosikkikuvituksiani ja sitä, mikä minua korttitaiteessa yleensä viehättää. Myöhemmin koetan tehdä vielä uuden postauksen, jossa esittelen lempikuvittajiani Terese Nielseniä, Magali Villeneuvea ja Rebecca Guayta. Tästä syystä jätän tästä postauksesta pois (lähes) kaikki heidän korttiensa kuvat, vaikka ne muuten teemaan sopisivatkin.

Magicin kuvitukset ovat siis minulle tärkeitä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisin kaikista pelin kuvituksista. Oikeastaan melkoinen osa niistä on minun makuuni tylsän geneerisiä, samanlaisia kuin halpojen fantasiapokkareiden kannet. On salaperäisiä huppumiehiä, muskelikkaita miekkasankareita ja tulta syökseviä lohikäärmeitä, jotka näyttävät siltä kuin huppumiehet, miekkasankarit ja loharit melkein aina näyttävät. Plääh. Makuni korttitaiteen suhteen ei luullakseni olekaan aivan keskiverto, sillä suosikkikorttini ovat usein Magicin mittapuulla vähän outoja. Esimerkiksi Margaret Organ-Keanin ”Foxfire” on minusta lumoava. Tunnelmallinen, taianomainen ja viehkeä. Silti se ei varsinaisesti edes näytä Magic-kortilta. Se on vain kaunis .



Värikylläisyyttä ja tilantuntua


Jotkut kortit ovat visuaalisesti kauniita. Toisissa taas viehättää niiden tarinallisuus, tai tunnelma, tai jokin tietty henkilö tai yksityiskohta. On teemoja, joista pidän erityisesti, ja maailmoja, jotka viehättävät enemmän kuin toiset. Kortin esteettisessä ja visuaalisessa ulkoasussa minuun vetoavat erityisesti heleät, kirkkaat värit ja onnistuneesti luotu tilantuntu. Maisema on kauneimmillaan silloin, kun siihen voi melkein astua. Kahta täysin erilaista, mutta silmääni todella kaunista maisemaa edustavat esimerkiksi Richard Thomasin ”Tsunami” ja Rob Alexanderin ”Tranguility”. Voimakkaalla valon ja varjon vaihtelulla luotu tilantuntu taas on erityisen kaunis esimerkiksi Magali Villeneuven kortissa ”Dhund Operative”. (Hups! en onnistunutkaan rajaamaan kaikkia Villeneuven kortteja seuraavaan postaukseen... :” D) Slawomir Maniakin ”Nimble Innovatorissa” taas värit ovat tavattomen raikkaat ja iloiset. Ylipäänsä koko Kaladesh-setti, johon se kuluu, on hilpeän, pastellinsävyisen värimaailmansa ja valoisien tilojensa vuoksi erityinen suosikkini.






Myös tietty tyylin maalauksellisuus on lähes aina minun mieleeni, vaikken kunnolla osaakaan määritellä sitä, mikä tekee tyylistä maalauksellisen. Joka tapauksessa yksi kauneimmista tietämistäni korteista, Todd Lockwoodin ”Observant Alseid”, on tuosta maalauksellisuudesta hyvä esimerkki. Siinä myös tunnelma, värit ja avara tilantuntu ovat todella onnistuneita.


Voimaannuttavaa väkeä


Korttien henkilöissä itseäni ihastuttavat erityisesti vahvat, määrätietoiset naishahmot, jotka ovat selvästi tekemässä omaa juttuaan, eivät vain poseeraa bikinihaarniskassa. Vahvalla en tässä yhteydessä tarkoita maskuliinista, vaan enemmänkin aktiivista. Siis henkilöä, joka on kuvattu tekemässä jotakin, ja jonka vielä annetaan ymmärtää olevan toimessaan hyvä.  Tässä oleellista on kuvituksen lisäksi usein flavor-tekstin luoma vaikutelma. Myös ilmeet ja asennot ovat tärkeitä. Esimerkiksi jo ihan ensimmäisten omien korttieni joukossa ollut naisseppä on aina vedonnut minuun. Sepän ilme on itsetietoinen, jopa hieman ylimielinen, ja asento rennon itsevarma. Muutenkin minusta on mukavan epäperinteistä, että naisseppä takoo aseita, kun taas miesseppä valmistaa haarniskoja. Melko erilaisena esimerkkinä voisin mainita Anna Steinbauerin "Blessed Spirits" -lapsikummituskuvituksen. Minusta se on sekä kaunis, että liikuttava.








Joissain kuvissa myös kokemus henkilöiden tunteista on todella voimakas. Niihin minä samaistun. Ne koskettavat minua. Tunnekokeus voi olla henkilön ilmeessä tai asennossa, tai ehkä se näkyy kuvatussa liikkeessä. Esimerkiksi Howard Lyonin “Cathartic Reunion”-kuvituksen henkimä tunne onnesta ja helpotuksesta on minulle todella voimakas. Samoin Sidharth Chaturvedin “Mighty Leapistä” huokuva vapaus ja voima. Lisäksi Scott Choun "Stab Wound" on hyvä esimerkki kortista, jossa henkilön ilme luo voimakkaan tunnelatauksen.
Cathartic Reunion

Mighty Leap

Stab Wound




Kaviokoiria ja lumihiutalelohikäärmeitä

Henkilökuvauksessa minua viehättävät myös kaikenlaiset mielikuvitukselliset eläinhahmot. Koska Dragons of Tarkir oli ensimmäinen pelaamani setti, on sen lohikäärmeissä aivan oma nostalgiansa. Erityisesti sinivalkoiset lohikäärmeet (kuten Ojutai) ovat myös esteettisesti todella viehkoja, eivätkä ehkä aivan niin perinteisiäkään. Ikuisena hevoshulluna kiinnitän tietysti huomiota myös erityisen ihaniin heppakortteihin. Kaikkien eniten pidän kuitenkin sellaisista uudenlaisista, kokeilevista eläimistä, joita on vaikea asettaa mihinkään kategoriaan. Esimerkiksi Christopher Burdettin “Ravenous Leucocrota”, jättikitainen, sorkkajalkainen koirantapainen, vetoaa minuun suuresti.





Kun ruma on kaunista


Lisäksi on olemassa kortteja, jotka viehättävät minua olemalla äärimmäisen rumia. Niin kauheita, että se kääntyy kauniiksi. On vaikea selittää miksi niin käy, mutta silti niin vain käy. Vähän niin kuin oikein hirveiden elokuvien kanssa – jokin voi olla niin surkeaa, että sen katsominen naurattaa aina.  Samoin jotkut kuvat ovat niin järkyttäviä, ettei niistä voi olla tykkäämättä. Etenkin vanhoissa korteissa on joitain upeita helmiä. Vai mitä sanotte auringonkukasta joka kuristaa tyylikästukkaisen soturin, tai irvistelevästä vihreästä kummajaisoliosta, joka säikyttelee satunnaista ritaria? :” D





Teksti: Emilia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti