Teksti: Samuli Leppälä
Kyseinen konsoli saapui Eurooppaan vuonna 2005 kilpailijaksi Nintendo DS:lle. Ostin oman PSP:ni kuitenkin vasta vajaa vuosi sitten. Muistan aina varhaisteininä halunneeni omistaa kyseisen vempaimen, mutta eihän sitä silloin ollut itsellä varaa tällaisiin ylellisyyksiin. Ei kyllä olisi varmaan ollut nytkään, mutta silti ostin itselleni alkuperäisen 1000 mallisen "läskin" PSP:n. Ja voi pojat on sillä tullut pelattua.
Matkustajan ystävä
Kuljen junalla paljon Rovaniemen ja Pohjanmaan väliä. Siinä on hyvin aikaa pakoilla opiskelemista pelailemalla pikkuruisella konsolilla sen omia ja vanhoja pleikkari ykkösen pelejä. PSP tukee siis valmiiksi PS 1:n pelejä, joita löytyy melko mittava valikoima PS storesta. Kuitenkin jo heti kättelyssä on mainittava ettei Sony oikeastaan millaan lailla tue enään PSP:tä, mikä on ymmärrettävää kun miettii konsolin ikää. Kooltaan läskimallikin mahtuu hyvin takin rintataskuun tai laukkuun, mutta jonkin verran painoa konsolilla kuitenkin on. Kannattaa siis harkita uudempien mallien ostamista, sillä ne ovet ohempia ja kevyempiä.
Pahamaineinen UMD
Tietenkin laitteella voi pelata myös PSP:n omia pelejä, mutta ne ovatkin ihan oma tarinansa. Toisin kuin Nintendon kilpailevassa tallissa, ei Sonyn viritelmässä käytetty minkäänlaisia peli- tai muistikortin kaltaisia ratkaisuja pelaamiseen, vaan UMD levykkeitä. Tämä tarkoittaa, että laitteen sisällä pyörii pieni levyke, joka on hidas, kovaääninen ja kaikinpuolin epäkäytännöllinen. Näiden pelien hyvä puoli on keräilijän kannalta niiden alhainen hinta. Pelikaupoista ja netistä PSP:n omia pelejä saa lähes pilkkahintaan kohtuullisen läjän.
Myöskään sisäistä tallennustilaa ei PlayStation Portablessa ole, vaan tilaa on hankittava Sonyn omien muistikorttien muodossa. Harmillista on se, että kyseiset kortit ovat nykyään jokseenkin hintavia kokoonsa nähden. Onneksi omassa laitteessani sattui olemaan kortti jo valmiiksi sisällä.
Kädet krampissa
Fiilis ja tuntuma PSP:ssä on ristiriitainen. Vaikka toisaalta laitteen viimeistelty ulkomuoto ja paino antavat tunteen laadusta, häiritsee kokonaisuutta muovisuus. Kuluneet vuodet ovat aiheuttaneet kaikenlaista muovin väsymistä ja tästä syystä konsoli nitisee ja natisee käsiteltäessä.
Kontrollit ovat PSP:n suurin heikkous. D-pad on erittäin kömpelö ja epätarkka ja laitteen alakulmassa oleva litteä analoginen tatti on niin vaikeassa paikassa, että joudun pitämään pitempien pelisessioiden aikana taukoja peukaloni krampatessa.
Modattuna paras
Johtuen laitteen kuolleesta ekosysteemistä, on PSP äärimmäisen helppo modata. Tämän jälkeen voi konsolilla pyörittää näppärästi emulaattoreita, kotikutoisia ohjelmia ja ladattuja pelejä. Parhaimmillaan PSP onkin modattuna emolaattorimasiinana. Hiukan kornia on myös, että muistikortille ladatut pelit pyörivät paljon liukkaammin kuin UMD:ltä. En tietenkään kannusta ketään piratismiin, vaan modatulle PSP:lle löytyy paljon laadukasta kotikutoista sisältöä ja mielenkiintoisia projekteja interwebin syövereistä.
Lompakkoystävällinen ratkaisu
Käytetyn PSP:n muistikortteineen saa arviolta 40 eurolla, ehkä jopa halvemmalla. Kannattaa myös harkita minkä mallin haluaa. 2000 ja 3000 malleista pelikuvan saa näkymään myös TV:stä a ja ne ovat kevyempiä kuin alkuperäinen malli. Lisäksi PSP:stä on riisuttu halppismalli 1000e ja outolintu PSP Go. Go on varsin erikoinen ratkaisu ja ansaitsee ehkä tulevaisuudessa aivan oman käsittelynsä.
👇
PlayStation Portable on kestänyt hyvin aikaa. Se on kompakti ja yllättävän pippurinen konsoli, joka ei ole todellakaan hinnalla pilattu. Modauksen jälkeen laitteesta saa kaiken potentiaalin irti ja sillä voi kokeilla kaikkea jännittävää. Konsolin hinta/laatu suhde on kerrassaan erinomainen ja tämä pätee myös peleihin. PSP ei ole paras käsikonsoli mitä maa päällään kantaa, mutta se on varmastikkin yksi monipuolisimmista.
Hinta: 5/5
Pelattavuus: 3/5 (Kiitos UMD:n ja kömpelöiden kontrollien)
Kestänyt aikaa: 4/5
Lopullinen arvio 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti