Julkaisija: NIS America
Genre: JRPG
Koulua, töitä, kavereita ja telkkuja
Persona sarja ei ollut minulle millään tavalla tuttu ja
pelin animehenkinen ulkonäköratkaisu herätti epäilyksiä. Järkytykseni olikin
suuri, kun tajusin pelin etenevän koulua käymällä. Opinahjossa tulee menestyä,
vapaa-ajalla pitää painaa duunia ja kaverisuhteita tulisi vaalia parhaansa
mukaan. Mutta tietenkin kun kyseessä on korkeamman luokan animehäröilyä, pitää
pelaajan kaiken tämän ohella selvittää mystisiä murhia rinnakkaismaailmassa. Ja
tämä maailma sijaitsee televiisioissa. Jep jep.
Persona 4 alkaa siitä, kun pelaajan
ohjastama kaupunkilaispoju sensei-chan saapuu pieneen
maalaiskylään.Vaikka paikka vaikuttaa aluksi idylliseltä, selviääkin
että kaikenlaista salakähmäistä on meneillään. Pian alkaa ihmisiä
löytymään vähemmän elävinä mm. puhelinpylväistä roikkumasta. Tietenkään
paikallisiin poliiseihin ei voi luottaa, vaan pääpoju kavereineen alkaa
tutkimaan tapausta, johon televisiomaailma, varjo-olennot,
henkilökohtaiset personat ja iso nalle liittyvät.
Persona 4 Golden ilahduttaa kerronnallaan ja
omakohtaisuudella. Pelaajalle tulee olo itsenäisyydestä, hän kun saa itse
päättää mitä ja milloin mitäkin tehdään. Muut pelin hahmot ovat ihastuttavan
persoonallisia ja on uskomatonta miten hyvin pelin lokalisaatio on toiminut.
Ääninäyttely on äärimmäisen taidokasta ja pyrin välttelemään kaikenlaista
dialogin kelausta mahdollisimmaan paljon.
Sisäinen animepoikani heräsi
Pelin aluksi ärsyttävältä vaikuttanut taide
osoittautuikin eläväksi ja juuri oikealla tavalla ylilöydyksi. Kaikki on
värikästä, överiä ja energistä. Persona 4 yhdistelee loistavalla tavalla
visuaalisen ja tarinallisen elämyksen erinomaiseen äänimaailmaan. Musiikit ovat
juuri oikeanlaisia poppirenkutuksia, jotka sopivat pelin maailmaan kuin
animenyrkki taikaninjan otsaan.
Ainoa selkeä heikkous pelissä on taistelemisen ja
luolastojen saralla. Muuten dynaaminen pelikokemus kärsii puuduttavan pitkistä
telkkumaailma -sessioista. Jos hahmoista haluaa kehittää ultimaattisia tuhokoneita, on päivät optimoitava niin että aikaa jää pienempien mörköjen mukiloimiseen. Jrpg pelien henkeen Persona 4 pitääkin sisällään grindaamisen makua. Tämä ei varmaan haittaa kaikkia potentiaalisia
pelaajia ja onkin hyvä, että pelin vaikeusaste on alussa säädettävissä.
Persona 4 Golden on erinomainen peli. Haluaisin löytää
jotain suurta valitettavaa tai moitittava pelistä, mutta kyseinen tekelä on
hyvin tyylipuhdas suoritus. Olen kiintynyt pelin hahmoihin ja sen mailmaan.
Mielestäni ei ole liioiteltua sanoa, että jo tämä peli itsessään oikeuttaa PS
Vitan hankkimisen.
Arvosana: Viisi animeheittotähteä viidestä💥💥💥💥💥
![]() |
Teksti: Samuli |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti