Top 10: Tärkeimmät pelit minulle

Teksti: Samuli Leppälä

Minulle tärkeimpien pelien valitseminen ei ole helppo tehtävä. Millä kriteereillä pelit valitsen? Onko tärkeintä tekninen toimivuus, hyvä juoni vai nostalginen arvon?

Päätin lähteä liikkeelle fiiliksestä. Nämä ovat ne pelit joista minulle tulee kaikkein hykerryttävin olo ja niihin liittyy tärkeitä muistoja. Kyseessä ei siis missään nimessä ole "Top 10 parasta peliä," vaan nyt suuri arvo on pelien sisältämällä nostalgian määrällä. Aika on varmasti kullannut muistoja.

Sääntönä on yksi peli per. pelisarja. 

10. Dota 2

Tämä huume pelien joukossa oli pakko laittaa tälle listalle.  Mitään muuta virtuaalista viihdykettä en ole pelannut näin paljon ja näin vihaisesti. Itsessään suunnattoman monimuotoisen ja sisältörikkaan pelin kuitenkin pilaa kammottava yhteisö. Suolaa. Niin paljon suolaa.

9. 5 Days a Stranger  

Yhden miehen peliprojekti, joka on myös poikinut useita jatko-osia. Parasta point-and-click kauhua mitä olen lapsosena pelannut.

8. Medieval II Total War 

Minulla on aina ollut pakkomielle maailmanvaltauksesta. Medieval II tarjoaa erinomaisen ja strategisen sotasimulaation synkimmän keskiajan melskeessä. 

7. Kingdom Hearts 

Mitä tähän voi sanoa. Ensimmäinen PS2 peli jonka pelasin läpi. Vaikka moni varmaan sanookin: "KH2 on parempi sinä tietämätön," on minulle aina ollut tämä ensimmäinen osa kaikkein tärkein. 

6. Pokemon Yellow 

Pokemon Yellow ei ole millään mittarilla sarjansa paras peli. Uudemmat taskumonsterien seikkailut ovat sisällöltään ja mekaniikaltaan syvempiä, mutta Yellow oli minulle uskomaton kokemus. Se oli käytännössä ainoa peli mitä vanhalla GameBoyllani pelasin. Harmillisesti pelin ikäloppu patteri on ehtyessään kadottanut 100.lvl Charizardini.  

5. Fire Emblem: Awakening 

Ensimmäinen ja ainoa Fire Emblem kokemukseni. Hiottu ja syvä kokemus, jossa pelaaja painii kokoaikaisen uhan tunteen vallassa, sillä kuolleet hahmot pysyvät kuolleena.  Tämä on myös yksi ensimmäisistä omistamistani 3DS peleistä.

4. Tales from the Borderlands

Tarina. Hahmot. Huumori. Vaikka moni ei pidä Telltale Gamesin pelejä edes varsinaisina peleinä, on minusta vain hienoa miten jotkut uskaltavat koetella pelaamisen rajoja.

   

3. Mass Effect 2

Timanttinen kokemus kaikilla saroilla. Hyvin rytmitetty peli loistavassa maailmassa ja loistavien hahmojen saattamana. Harvaa peliä olen pelannut niin intensiivisesti kuin Mass Effect kakkosta. Pelin loppu on myös itsessään uskomaton elämys.

   

2. Metall Gear 4: Guns of the Patriots

Nyt varmasti moni suuttuu. Vaikka rakastan täydestä sydämmestäni Snake Eatteria, rakastan vielä enemmän Guns of the Patriotsia. Se on överi juuri sillä tavalla kuin MGS pelien kuuluukin olla ja se solmii eeppisen tarinan eeppisellä tavalla yhteen. "BROTHEEEEEEEEEEER! It's been too long!" 

Peliin liittyy myös muitakin hyviä muistoja. Pelasin Guns of Patriotsin ensimmäistä kertaa läpi serkkuni kanssa joulun aikaan. Hän oli saanut pelin lahjaksi, emmekä malttaneet lopettaa pelaamista ennen kuin koko peli oli pelattu läpi. 

1. Final Fantasy IX

On vain yksi peli joka saa jo pelkillä musiikeillaan kylmät väreet aikaiseksi. Olin noin 10 vuotias kun pelasin FF IX:n läpi, enkä varmastikkaan ymmärtänyt kuin puolen kaikesta mitä oli meneillään. Tästä huolimatta pelin maailma onnistui lumoamaan kutkuttavalla tarinalla ja tunnelmallaan. Kun en pelannut FF IX:ää olin pihalla leikkimässä sen hahmoja kavereiden kanssa. Tämä peli on lapsuuteni.

Pahvia, noppia ja paperinpaloja - lautapelit ja minä

Teksti: Emilia Leppälä

Tarkoitukseni on kirjoittaa blogijuttuja lautapeleistä - sekä omista, lainatuista että kodin ulkopuolella pelatuista lautapeleistä. Arvostelu kuulostaa vähän liian painavalta sanalta, mutta ainakin jonkinlaisia pelikokemuksia ja tunnelmia aion raapustella. Ensin kerron kuitenkin vähän itsestäni siitä, millaisista peleistä pidän, josko se antaisi hieman käsitystä siitä, mitä on tulossa.

En muista juuri pelanneeni lautapelejä lapsena. Poikkeus tästä oli pelikummajainen, jossa tyrannosaurus rex oli varastanut muiden dinosaurusten munat, jotka sitten piti kähveltää takaisin. Myöhemmin, joskus teininä, pelasin serkkujeni ja veljeni (eli tämän blogin aloittaneen Samulin kanssa) Bangiä ja Arkham Horroria. Tosin jälkimmäisestä en silloin tainnut tajuta hölkäsen pölähtävää, mutta mitäpä siitä, ainakin meillä oli mukavaa.

Bang!

Toden teolla lautapelien pariin eksyin kuitenkin vasta aikuisena Battlestar Galactican kautta. Yksi peli johti toiseen, ja nykyään pelaan melko paljon. Kämppikselläni on hurmaava valikoima pelejä - eritoten kaksinpelejä - ja itselläni on oikein mukava korttikirjasto Magic the Gatheringiä. Peliseuraakin löytyy jonkin verran. Kämppiksen lisäksi, minulla on kaksi kaveria, jotka käyvät kylässä nimenomaan lätkimässä Magiciä ja joskus pelaamassa muutakin. Ravaan myös Oulun Fantasiapelien lautapeli-illoissa ja vapaamuotoisissa Magic-tapahtumissa aina kun ehdin.

Magic the Gathering

Magic the Gathering, pakanrakennuspohjainen korttipeli, on suuri rakkauteni kaikkien pelien joukossa.  Minun ja Magicin ensikohtaaminen tapahtui kesällä 2015, kun Samuli osti itselleen kaksi aloittelijoille tarkoitettua intro dekkiä. Siitä se lähti, ja kohta kortteja leijaili jo ovista ja pikkuhiljaa ikkunoistakin. Ensimmäinen ihkaoma settini oli Elspeth vs. Kiora -duel-dekki, joka koostui siis kahdesta pakasta. Niistä toisella pelaan edelleen, vaikka se onkin matkalla muuttunut huomattavasti. Samoihin aikoihin aloin pykätä myös ensimmäistä omaa pakkaani, joka suojiensa värin mukaan sai lempinimen Violetti. Vaikka sen kortit ovat jo vaihtuneet moneen kertaan, on idea säilynyt suunnilleen samana ja se onkin minulle yhä erityisen rakas. Nykyään pakkojeni määrä on kasvanut lisää, ja korttikirjastonikin on vallannut kokonaisen hyllyn keittiön kaapista, eikä tälle kehitykselle näytä tulevan loppua. : D

Magicin lisäksi pidän todella monenlaisista lautapeleistä. Pelistä riippumatta jo pelaamishetki ja -seura itsessään rentouttavat. Pelatessa ajatukset keskittyvät laudan tapahtumiin ja irtoavat arkisista asioista. Varsinaista älyllistä haastetta en pelaamisessa kaipaa, en ainakaan Magicin ulkopuolella.

Ylipäänsä pidän peleistä, joiden perusidea on helppo omaksua, mutta jotka tarjoavat silti enenevissä määrin haastetta, kun niiden parissa viettää enemmän aikaa. Liian vaikeasti sisäistettävät pelit ovat aluksi stressaavia. Esimerkkinä vaikeasta alusta kävisi Fantasiapeleissä kokeilemani El Grande, jonka mekaniikka oli ensikertalaisen näkökulmasta, no, vähintäänkin haastava. Toisaalta voin silti ihastua aloittaja-epäystävälliseenkin peliin myöhemmin, tultuani sinuiksi sen kanssa.

El Grande

Erilaisista pelityypeistä tarinankerrontapelit ovat yksi suosikeistani. Esimerkiksi Once upon a timessa syntyvät tarinat ovat usein aivan päättömän kummallisia, mutta todella hauskoja. Samoin tarinankerrontaa ja nopanheittoa yhdistelevä, tuhannen yhden yön maisemiin sijoittuva Tales of the Arabian Nights kutkuttaa mielikuvitusta. Toinen itseäni erityisesti kiinnostava peliryhmä ovat Pandemian ja Kadonneen kaupungin tapaiset yhteistyöpelit, joissa kamppaillaan porukalla lautaa vastaan.

Tales of the Arabian Nights

Pelimekaniikan lisäksi minulle on tärkeää, että teema on mielenkiintoinen. Parasta on, jos sen lisäksi visuaalinen ilmekin miellyttää silmää. En ole koskaan ymmärtänyt esimerkiksi sitä, miksi sähköverkonrakennuspeli Power Gridissä lauta on niin sietämättömän ruma. Mekaniikka on mielenkiintoinen, teema erilainen, ja peli todella toimiva, mutta miksi, voi miksi, lauta näyttää niin kamalalta? Uudemmat lisäosien karttalaudat ovat vähän sievempiä, muttei niitäkään silti voi kauniiksi kehua.

Power Grid

Useimmiten pelaamani pelit valikoituvat kuitenkin enemmän tai vähemmän sattumalta. Joku tuo uuden pelin lautapeli-iltaan, kirjaston valikoimasta löytyy ennen tapaamaton tuttavuus tai kirpparilla putkahtaa vastaan jotain mielenkiintoista. Niinpä  päädyn usein pelaamaan kaikenlaista ja olenkin mielestäni pelien suhteen kokeilunhaluinen.

Blueprints

Joka tapauksessa kortti- ja lautapelien kanssa vietetyt hetket ovat niitä, jotka jäävät mieleen. Aikansa voi käyttää monella tavalla hyvin, mutta kyllä tämä tapa on yksi parhaista. : 3

Ennakoiva arvostelu: Blitzkrieg 3

Millaisen vastustajan tarjoaa neuroverkkoinen tekoäly? Ota selvää!

Ajatuksia Käsikonsoleista: New 3DS XL

 Teksti: Samuli Leppälä

Maaliskuussa Nintendo sai rutistettua ulos uuden konsolin. Wii U:n katkeran mahalaskun jälkeen Switchiltä odotetaan suuria. Kaiken tohinan keskellä onkin hyvä pysähtyä ja suunnata katse menneeseen. Kannattaako vuonna 2017 enään hankkia 3DS konsolia?

Oman New 3DS XL (wau mikä nimihirviö) taskukonsolin hankin viime vuonna Prisman alelaarista ja hintaa laitteelle tuli lopulta 150 euroa. Jos joku ei vielä tunne Nintendon käsikonsoleita, niin 3DS on käsikonsoli joka pystyy luomaan 3D -efektiä ilman erillisiä laseja. Siinä on myös kaksi näyttöä, joista alempi on kosketusnäyttö.

New, new, new

2015 julkaistiin 3DS konsolista uusi "uusi" versio: new Nintendo New 3DS. Kyllä. Kuinka loistava nimi kerrassaan. Laitteessa on enemmän laskentatehoa kuin aikaisemmassa versiossa ja siihen lisätty oikealle kädelle oma pieni Circle Pad, eli eräänlainen huono analoginen tatti (joka epäilyttävästi muistuttaa vanhoista, erityisesti Lenovoista, löytyvää varahiirtä). Myös laitteen 3D ominaisuuksia on parannettu. Konsolista on saatavilla kaksi erillaista versiota: normaali ja XL, jonka näytöt ovat suuremmat kuin normaalissa versiossa. 

New 3DS XL:n ensimmäinen vaikutelma on laadukas. Konsoli tuntuu mukavan painavalta kädessä ja lisäksi se on yksinkertaisesti kaunis katsoa. Vaikka juuri kyseisen konsolin laadusta onkin liikkunut moitteita on oma kappaleeni hyvin viimeistellyn oloinen. Isona miinuksena konsolin mukana ei tule laturia. Jep, pöyristyttävää. Nintendo on ilmeisesti selitellyt tätä sillä, että laitteen hintaa on saatu näin alennettua. Lisäksi heidän mukaansa laitetta kuitenkin ostavat vain ne kuluttajat, joilla on jo 3DS ja he haluavat päivittää laitteensa. Voi sinua Nintendo, sinä se et koskaan opi.

Suorituskyvyltään ei laite pääse lähellekkään esimerkiksi PS Vitan tasoa, mutta siltikään eivät pelit vallan kamalilta näytä. Ja pelit ovatkin ehdottomasti 3DS:n vahvin puoli. Konsoli tukee alkuperäisen DS:n, 3DS:n ja New 3DS:n (joita ei kuitenkaan ole paljon) pelejä. Nintendon eShopista voi myös hankkia vieläkin vanhempien konsoleitten pelejä. 

"Apua, en tunne käsiäni"

New 3DS XL:n kontrollit tuntuvat napakoilta ja henkilökohtaisesti pidän konsolin vasemmanpuoleisesta Circle Padista, eikä oikeanpuoleinen minitattikaan mikään katastrofaalisen kauhea ole. Kuitenkin käsikonsoliksi se on huomattavan iso ja raskas. Kun tähän vielä yhdistetään omastakin laitteestani löytyvä alumiininen suojakuori, on laite painava ja sen verran epämukava käsissä, että vähänkään pidempien pelisessioiden välissä on pidettävä pieniä taukoja, jotta veri lähtee uudelleen kiertämään sormiin saakka. 

Keräilyarvoa 3DS:n peleillä on paljon, kuten lähes kaikilla muillakin Nintendon konsolien peleillä. Näin ollen esimerkiksi PSP:hen verrattuna on tämän konsolin pelien keräily huomattavasti kalliimpaa. Halvimmillaankin käytetyistä peleistä joutuu maksamaan noin 10 euroa ja kalleimmillaan  jopa 40-50 euroa. Toisaalta hankitut pelit ovat todennäköisesti tulevaisuudessa vieläkin arvokkaampia.

Omistan tämän kyseisen konsolin lisäksi myös 2DS:n ja minun on pakko sanoa, että pidän siitä jopa enemmän kuin tästä. Se istuu paremmin käsiini, se ei aiheita kramppeja, siinä ei ole löysiä saranoita, se on kevyt ja sillä pystyy pelaamaan käytännössä kaikkia samoja pelejä (paitsi Xenoblade Chronicles 3D:tä) kuin New 3DS XL nimihirviöllä. Kaiken lisäksi 2DS:n saa puolet halvemmalla. Joten vastaus kysymykseen: kannattaako 3DS konsolia hankkia enään vuonna 2017 on helppo. Ehdottomasti. Laitteita tuetaan vielä toistaiseksi täysin ja pelejä ilmestyy säännöllisesti. Kannattaa kuitenkin miettiä minkä mallin hankit. Henkilökohtaisesti suosittelen 2DS konsolia sen kaikessa yksinkertaisuudessa.

👇

New 3DS XL on Nintendon ehkä viimeinen puhdas käsikonsoli ja siinä näkyy vuosien osaaminen. Kuitenkin parannukset ovat olleet pieniä suhteessa aikaisempiin malleihin. Kannattaakin siis miettiä haluatko maksaa kaikista herkuista 200 euroa, vai riittäisikö esimerkiksi alle 100 euroa 2DS:stä. Keräilyn kannalta Nintendon käsikonsolit eivät ole halpoja, mutta pienikin kokoelma voi olla tulevaisuudessa arvokas.

Hinta: 2/5
Pelattavuus: 4/5
Keräiltävyys: 5/5

Lopullinen arvio 4.5/5

Ajatuksia käsikonsoleista: PSP

Teksti: Samuli Leppälä

Kyseinen konsoli saapui Eurooppaan vuonna 2005 kilpailijaksi Nintendo DS:lle. Ostin oman PSP:ni kuitenkin vasta vajaa vuosi sitten. Muistan aina varhaisteininä halunneeni omistaa kyseisen vempaimen, mutta eihän sitä silloin ollut itsellä varaa tällaisiin ylellisyyksiin. Ei kyllä olisi varmaan ollut nytkään, mutta silti ostin itselleni alkuperäisen 1000 mallisen "läskin" PSP:n. Ja voi pojat on sillä tullut pelattua.

Matkustajan ystävä

Kuljen junalla paljon Rovaniemen ja Pohjanmaan väliä. Siinä on hyvin aikaa pakoilla opiskelemista pelailemalla pikkuruisella konsolilla sen omia ja vanhoja pleikkari ykkösen pelejä. PSP tukee siis valmiiksi PS 1:n pelejä, joita löytyy melko mittava valikoima PS storesta. Kuitenkin jo heti kättelyssä on mainittava ettei Sony oikeastaan millaan lailla tue enään PSP:tä, mikä on ymmärrettävää kun miettii konsolin ikää. Kooltaan läskimallikin mahtuu hyvin takin rintataskuun tai laukkuun, mutta jonkin verran painoa konsolilla kuitenkin on. Kannattaa siis harkita uudempien mallien ostamista, sillä ne ovet ohempia ja kevyempiä.

                                                                             Pahamaineinen UMD

Tietenkin laitteella voi pelata myös PSP:n omia pelejä, mutta ne ovatkin ihan oma tarinansa. Toisin kuin Nintendon kilpailevassa tallissa, ei Sonyn viritelmässä käytetty minkäänlaisia peli- tai muistikortin kaltaisia ratkaisuja pelaamiseen, vaan UMD levykkeitä. Tämä tarkoittaa, että laitteen sisällä pyörii pieni levyke, joka on hidas, kovaääninen ja kaikinpuolin epäkäytännöllinen. Näiden pelien hyvä puoli on   keräilijän kannalta niiden alhainen hinta. Pelikaupoista ja netistä PSP:n omia pelejä saa lähes pilkkahintaan kohtuullisen läjän.

Myöskään sisäistä tallennustilaa ei PlayStation Portablessa ole, vaan tilaa on hankittava Sonyn omien muistikorttien muodossa. Harmillista on se, että kyseiset kortit ovat nykyään jokseenkin hintavia kokoonsa nähden. Onneksi omassa laitteessani sattui olemaan kortti jo valmiiksi sisällä.

Kädet krampissa

Fiilis ja tuntuma PSP:ssä on ristiriitainen. Vaikka toisaalta laitteen viimeistelty ulkomuoto ja paino antavat tunteen laadusta, häiritsee kokonaisuutta muovisuus. Kuluneet vuodet ovat aiheuttaneet kaikenlaista muovin väsymistä ja tästä syystä konsoli nitisee ja natisee käsiteltäessä.

Kontrollit ovat PSP:n suurin heikkous. D-pad on erittäin kömpelö ja epätarkka ja laitteen alakulmassa oleva litteä analoginen tatti on niin vaikeassa paikassa, että joudun pitämään pitempien pelisessioiden aikana taukoja peukaloni krampatessa.

Modattuna paras

Johtuen laitteen kuolleesta ekosysteemistä, on PSP äärimmäisen helppo modata. Tämän jälkeen voi konsolilla pyörittää näppärästi emulaattoreita, kotikutoisia ohjelmia ja ladattuja pelejä. Parhaimmillaan PSP onkin modattuna emolaattorimasiinana. Hiukan kornia on myös, että muistikortille ladatut pelit pyörivät paljon liukkaammin kuin UMD:ltä. En tietenkään kannusta ketään piratismiin, vaan modatulle PSP:lle löytyy paljon laadukasta kotikutoista sisältöä ja mielenkiintoisia projekteja interwebin syövereistä.

Lompakkoystävällinen ratkaisu

Käytetyn PSP:n muistikortteineen saa arviolta 40 eurolla, ehkä jopa halvemmalla. Kannattaa myös harkita minkä mallin haluaa. 2000 ja 3000 malleista pelikuvan saa näkymään myös TV:stä a ja ne ovat kevyempiä kuin alkuperäinen malli. Lisäksi PSP:stä on riisuttu halppismalli 1000e ja outolintu PSP Go. Go on varsin erikoinen ratkaisu ja ansaitsee ehkä tulevaisuudessa aivan oman käsittelynsä. 

👇

PlayStation Portable on kestänyt hyvin aikaa. Se on kompakti ja yllättävän pippurinen konsoli, joka ei ole todellakaan hinnalla pilattu. Modauksen jälkeen laitteesta saa kaiken potentiaalin irti ja sillä voi kokeilla kaikkea jännittävää. Konsolin hinta/laatu suhde on kerrassaan erinomainen ja tämä pätee myös peleihin. PSP ei ole paras käsikonsoli mitä maa päällään kantaa, mutta se on varmastikkin yksi monipuolisimmista.

Hinta: 5/5
Pelattavuus: 3/5 (Kiitos UMD:n ja kömpelöiden kontrollien)
Kestänyt aikaa: 4/5

Lopullinen arvio 4/5

Jännittävä matkustuskokemus

Jostain syystä sain Oulu-Ylivieska välille parempien  ihmisten paikan ravintolavaunun yläkerrasta. Kerrassaan jännittävää. Toistaiseksi kukaan ei ole tullut häätämään minua pois. 

Muuten varsin miellyttävää kokemusta kuitenkin häiritsee vieressä istuva matkustaja, joka kuuntelee varsin kovaäänistä musiikkia puhelimestaan. 

Arvostelu: Styx:Shards of Darkness

Arvosteluni pelistä Styx: Shards of Darkness 
Tsek tsek tsek it out